Mitä ensimmäisestä luokasta jäi käteen? opiskelu muuttui itsenäisemmäksi, aloin lukea läksyjä ja koeviikot tuntui jokseenkin helpommalta koeviikkojen merkeissä. Mutta entä sitten kun alkaa kauan toivottu ja odotettu loma?
Kuulin ystävältäni kuinka hänellä ei ole mitään tekemistä. Kerroin vain itse monista suunnitelmista, matkoista, nukkumisesta jne. Mikä sitten on toisille lomaa? Tarvitseeko koko loman ajan olla menossa vai onko vain kotona oleminen lomailua? Minulle on, mutta ystävälleni ei ollut. Hänellese oli vain pelkkää tylsää nukkumista ja työn tekoa.
Olen joutunut katsomaan parin viimeisen viikon aikana monta kertaa peiliin ja kysymään, mikä nyt on vialla? Ja olen löytänyt vastauksen myös sieltä peilistä.
Ajattelen toki asiat erilailla kun muut, mutta se juuri on ongelma. Ja myös minä teen väärin, en voi olla täydellinen vaikka ehkä niin haluaisinkin. Jos olisin, tuskin niitä ongelmiakaan olisi.
Minulle ei oikeastaan taannoin ole sanottu mitään rakentavaa palautetta. Ainoa, mitä olen kuullut sata tuhatta kertaa, on
”miten Lilli pystyt hymyilemään ja nauramaan koko ajan? Eikö sulla ole ongelmia?” Teenkö jotain väärin ja jos teen niin mitä, siitä minulle ei ole puhuttu oikeastaan ollenkaan. Nyt puhuttiin ja henkilö, joka siitä mainitsi, oli minulle hyvin tärkeä. Ehkä senkin vuoksi aloin ajatella asioita ja pohtia, missä teen väärin ja miksi.
Silloin huomasin että ajassa, soittamisessa, näkemisessä, sanoissa, milloin missäkin olin väärässä.
Miten sitten olla oma itsensä ja kuitenkin ymmärtää toisen näkökulma? Juurikin nyt se on ajankohtainen kysymys ja siihen en tiedä vastausta. Tulee vain joka päivä uusia pieniä(tai isompia) esteitä. En haluaisi riidellä, mutta miten voin olla riitelemättä, kun kuitenkin ajattelen jonkin asian aivan päinvastoin kuin muut. Pidän tärkeämpinä tiettyjä asioita enemmän kuin muut.
Ehkä nuoruus on juuri tätä; ongelmia, niissä rypemistä ja lopulta niistä selviämistä.
Niinkuin mainitsin aikasemmin että loppujen lopuksi ongelmia ei voi paeta. ”Lumen alla on kuitenkin aina liukasta ja sitä on selällään, ennemmin tai myöhemmin”.
Pitää vain todeta että on hienoa olla elossa, omistaa mielipiteitä ja niitä kuuntelevia ihmisiä. Se, että alkaa aktiivisesti suunnata ajatukset kohti aikuisuutta, ei onneksi tarkoita sitä, että muuttuisi enkeliksi, jota pahat asiat eivät liiemmin kosketa.
Todellisuutta ei saa sokeroida eikä hävittää niitä vaikeuksia ja kauhuja, mitä elämään liittyy.
Pitää vain olla ihminen, joka ei suostu tallottavaksi tai olemaan näkymätön. Niin kuin minä.
Nuoruuden pitäisi olla rohkea, peloton. nuoruuden pitäisi olla niin ylpeä, ettei se huomaa edes hävetä. Ja jotta siihen kykenee, pitää olla mukanaan rakkautta. Sitä vilpitöntä halua löytää toinen ihminen, jonka kanssa laitetaan selät vastakkain ja ammutaan muuta maailmaa kohti, yhdessä.
Vielä minä sellaisen ihmisen mukaani löydän. Sellaisen, joka arvostaa minua. kaikkine' virheineni ja hyväksyy minut tällaisena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti