Selailin tänään opinto-opasta ja se oli täynnä jos jonkinmoista mahdollisuutta.
Oli tradenomia, sosionomia ym. Miten voisin yhtäkkiä tietää, mikä minusta tulee isona?
Jo pelkkä autokoulu tuntuu kaukaiselta vaikka olen jo käynyt kolme kertaa ajotunnilla.
Tuntuu hassulta ajatella tulevaisuutta -sitä mitä oikeasti haluat- ja oikeasti opetella olemaan itsenäisempi enemmän ja enemmän.
Vielä hetki sitten olin alakoulussa ja äiti teki aina ruokaa, minä vain kävin päivät koulua ja illat pyöräilin kavereiden luo. (äitini tekee kyllä vieläkin ruokaa ja siitä nautin todenteolla!) Nyt yhtäkkiä olen opettelemassa autolla ajoa kun vielä hetki sitten ajattelin, etten kasva ikinä niin isoksi. Jumahdan vain johonkin ikävuoteen -esimerkiksi seitsemääntoista- enkä enää kasva siitä. Opinto-opasta selatessani aloin miettiä, mitä todella elämältäni haluan. Kliseistä mutta melko jännittävää ja uutta. Uusia hassteita, kotoa muuttamista, kavereiden unohtamista ja uusien löytämistä. Paljon kaikkea uutta ajateltavaa ja tehtävää. Miksei enää 18-vuotiaana voisikaan vain leikkiä bratzeillä ja tehdä kuravellistä ruokaa ?
Tavallaan hieman pelottaa kaikki tuleva. Olenko sittenkään valmis vielä "aikuistumaan" tai ottamaan enemmän vastuuta.. Ja mikä on sopiva - ettei pääkoppa sekoa. Onneksi voin vielä helposti turvautua ja juosta äidin kainaloon omaan kotiin, jos pelottaa tai väsyttää. On helpottavaa vielä tietää, ettei sen aika ole hetinyt. Kotona voin rauhassa miettiä, mitä haluan ja koska olen siihen valmis. Joskus tiedän sen, mutta nyt olen varma siitä ettei vielä siipeni ole niin vahvat että kantaisivat kauas. On hyvä olla lähellä kun on äiti ja isi jotka auttaa. Enkä yhtään häpeä sitä vaan olen onnellinen että tuki ja rakkaus on lähellä ja se tulee olemaan aina ! Siipeni kasvavat vielä suuriksi ja vahvoiksi hyvien neuvojen ansiosta (kiitos äiti ja iskä ja tietysti Miikkaveikka) ja sitten voin ylpeänä jonakin päivänä nousta siipieni varaan ja sanoa varmasti pärjääväni. Se päivä koittaa vielä.
