Parvekkeellani on kaunis amppeliorvokki.
Osaksi senkin takia, että olen jaksanut hoitaa sitä.
Siinä on paljon vaaleanpunaisen ja violetin vivahteisia kukkia.
Jotkut kukat ovat isoja, toiset hieman pienenpiä.
Jos kukka ei saa tarpeeksi vettä, osa kukista nuupahtaa, ja ne tulee repiä pois.
Muuten nuupahtaneet kukat vievät kaiken veden ja energian hyviltä kukiltakin.
Ihmiset ovat vähän samankaltaisia. Meissä on isoja ja pieniä vikoja. Toiset eivät vain ole positiivisia, riitaantuvat helposti, käyttävät liikaa alkoholia ... lista voisi jatkua loputtomiin. Toiset kaivavat nenäänsä, laittavat juuston ennen makkaraa leivän päälle, eivät vastaa silloin kun pitäisi jne. Sellaisia me vain olemme.
Erilaisuus ottaa joskus päähän, mutta osaa se näytellä hienostunuttakin roolia meissä. Aina muistutan siitä, kuinka tylsää olisi, jos me kaikki olisimme samanlaisia. Virheistä puheen ollen - niitäkin tulee olla.
On mukavaa joskus kertoa toiselle neljännen kerran, mihin lautaset normaalisti laitetaan - niin ironiselta kuin se kuulostaakin.
Pitää vain osata antaa ja pyytää anteeksi. Minulle se on henkilökohtaisesti ollut aika vaikeaa enkä ymmärrä miksi. Olenhan antanut aina kahdelle koirallenikin kaiken mahdollisen anteeksi, kun ne pentuna tekivät pahojaan. Eihän niiden virheet eroa mitenkään meidän ihmisten virheistä ? Pohjimmiltaan molempien väärät teot ja sanat ovat vain lipsahduksia. Niinkuin virheet, väärät sanat ja teot unohtuvat tai ne annetaan anteeksi, myös irrottamatta jääneet nuupahtaneet kukat putoavat maahan. Moni pessimisti sanoisi tähän: "jossain vaiheessa kukka kuolee kuitenkin" tai "aina tulee nuupahtaneita kukkiakin".
En usko vieläkään, että ihminen haluaisi olla läpeensä paha.
Siksi jatkan kukkani kastelua.
-Lilli
