kuka pitää kädestä kiinni?

On hauska kuulla ihmisten suusta, kuinka minulla ja äitilläni on ihan omanlainen (joskus vähän sairas) huumori. Olen siitä vain ylpeä, että äitin kanssa juttu lentää ihan omalla tavalla.
Eikä oikeastaan kenenkään muun tarvitsekaan ymmärtää meidän juttuja. Koska nehän on vain "meidän juttuja".
Se, miksi niin rakastan äitiä, on yksinkertaisesti helppoa sanoa. Sponsori on tietysti yksi syy.
Kuinka hienoa onkaan käydä rauhassa koulua ja jos tarvii rahaa, voi sitä äitiltä kysyä. Eikä tarvitse leivästä ja sängyssä nukkumisesta maksaa, kun on koti missä asua. Autokyydit on yhtä hienoa paikasta A paikkaan B ja ehkä vielä sinne C:kin. Mikään ei kuitenkaan voita äitin kanssa puhumista, joskus vähemmän asiaa, joskus asiaa.
Mutta ehkä niitä henkisiä puolia on enemmän, kuin noin materiaalisia. Äitin seurassa paras tunne on se, ettei mitään tarvitse esittää puolin ja toisin ja tiedän että kelpaan tällaisena. Äiti rakastaa minua omana itsenäni. Vaikkei kukaan muu sitä tekisi, niin tiedät että maailmassa on aina yksi henkilö, jolle kelpaat ja joka voisi tehdä vuoksesi mitä vain.
Äitiin on helppo luottaa ja puhua asioista niiden oikeilla nimillä, enkä tarkoita nyt vain yhtä asiaa. Äitin kanssa voi puhua oikeastaan ihan mistä vain. Oli se sitten tyhmä tai järkevä.
Tiedän, että äiti on mulle rehellinen eikä haluais mulle koskaan mitään pahaa. Ja voi luoja sellainen tunne tuo turvaa ja mielettömän hyvän mielen ! Äitille voi itkee ja huutaa ja raivota ja kuitenkin hän tietää, etten tarkoita sitä niinkään pahalla. Tunteitakin siis voi purkaa.
Mikä äitissä sitten on sellaista, mitä rakastan? On helppo löytää samankaltaisia piirteitä äitissä kuin minussakin. Ei ihme, olen kuitenkin puolet äitiä, kiitos geenien. Äiti on sellainen ihminen , joka ei turhasta valita ja jos ei ole mitään valitettavaa, niin sitten nauretaan ja pidetään hauskaa kunnolla. Asioista saa ja pitääkin puhua ja siinä äiti on hyvä. Hän osaa myös antaa ja pyytää anteeksi, mitä monet eivät enää osaakaan niin helposti. Yleisesti sellainen elämänhalu, mikä äitillä on, on aika hassua ja kivaa. On jännää huomata, kuinka melkein viiskymppisenäkin voit bailata ja käydä leffassa ja puhua vähemmän asiaa ja vaan nauraa. Mitä vielä? Urheilullisuus. Siinä en ole äitiini tullut, olen enemmänkin musiikki-ihmisiä mutta ehkä intohimo urheiluun on myös sitä puolta, että milloinkaan ei anneta periksi. Aina voi yrittää juosta 35 kilometriä ja tuntea olonsa voittajaksi. Ja jos jotain äiti päättää, on ihana nähdä kuinka se sen haluaa toteuttaa ! Äitissä on ihanaa myös se, kuinka se haluaa kuulua mun elämään, kysellä päivällä kuulumisia, pitää mun kanssa hauskaa ja tehdä oloni onnelliseksi. Ei siinä mitään muutakaan voi kuin hymyillä vaikka päivä näyttäisi muuten pelkältä harmaalta savulta ilmassa. Rohkeus tehdä asioita, kyky hoitaa ihmisiä niin henkisesti ja fyysisesti ja rakastaa niitä ihmisiä eniten, ketkä suurimmin merkitsee !
Tietyllä tavalla haluan olla kuin äitini aina ja siihen olen pyrkinytkin. On turha jäädä maahan makaamaan, huominen tulee kuitenkin. Ehkä äiti voisi sanoa tässä tilanteessa, jos olisi juossut pirkan hölkän ; "8. pirkan hölkkä takana. Polvet on sikana turvoksissa, mutta mitali on hieno!"
Äitin kädestä voi pitää aina ja tietää että se pelastaa sut, ja niin haluan sen olevan aina !
Rakastan sua, äiti<3

tähtiä taivas'alla

Jokaisella meistä on niitä asioita, mitä toivoa elämältään -nyt ja tulevaisuudessa-. Olen kuullut niistä puhuttavan käsitteellä unelma. Sana on mielestäni aika hauska siinä määrin, että olen ajatellut sen tulevan sanasta 'uni'. Sellainen sanonta kuvaa aika hyvin käsitystäni unelmista kuin "niin hyvää ollakseen totta, siis unta." On suurempia ja jokseenkin pienempiä unelmia, mutta jokainen on niistä erityisellä tavalla tärkeä. Unelmien avulla ihminen tulee onnelliseksi ja toteuttaa itseään. Ja turha varmaan edes mainita, millainen olo on, kun kauan toivottu unelma muuttuu todeksi tai hajoaa palasiksi.

Ne pienet unelmat, mitä minulla tällä hetkellä on, käsittää varmaan tiivistettynä jokapäiväisen hyvän olon. Varsinkin näinä kylminä iltoina on mukava käpertyä viltin alle yksin tai jonkun viereen, ja juoda kuumaa kaakaota. Jonkinlainen unelma on myös se, että haluan joskus matkalle Italiaan, Milanoon. Siitä olen haaveillut ja toivon sen toteutuvan joskus. Pienempänä unelmana on aina ollut semmoinen spontaanisuus. Asioiden yhtäkkinen päättäminen ja niiden toteuttaminen. Esimerkkinä voisin mainita vaikka kylpyläreissun ystävän kanssa tai sitten ihan vain tähtien katselun taivasalla. Miten pienet asiat saavatkin minut hyvälle tuulelle!

Suurempia unelmia minulla on tietysti musiikkiuran jatkuminen ja siitä nauttiminen. Mitään hienompaa en voisi kuvitella, kun esitys joillekin, jotka nauttivat siitä, minä tietysti eniten.
Perhe on tietysti sellainen "perus"unelma, minkä varmaan kaikki haluavat toteutuvan ja näin ollen myönnän myös itse kuuluvani heihin. Jonkinlainen asunto, jossa voi asua toisen kanssa ja olla onnellinen, se on myös unelmani. Ammatin suhteen ei ole niinkään minulle merkitystä; haluan vain työn, jossa voin viihtyä seuraavat parikymmentä vuotta ja ymmärtää, että merkitsen tässä työssä jotain ja olen hyvä siinä, mitä teen. Rahan suhteen olen jo mielipiteeni sanonutkin, ettei se ole tärkeintä. Mitä itseeni tulee, unelmani on tietysti kehittyä ihmisenä, arvostaa muita ja oppia ymmärtämään niitä erilaisuuksia, joita joudun väistämättä kohtaamaan jokainen päivä. Sen hienouden haluaisin vielä oppia ymmärtämään, miksi me olemme erilaisia ja toimimme eritavoin -niin hyvässä kuin pahassakin- mutta luulen sen jäävän vain toiveeksi.

Jos ihmisellä ei ole sellaisia asioita, mitä tavoitella tai päämääriä, elämä jää aika tyhjäksi tai merkityksettömäksi. Haaveet tekevät elämästä elämisen arvoisen ja niiden toteutumista voi kuvata siiviksi, joiden avulla noustaan lentämään, korkealle. Ja pysytään siellä, ylpeänä siitä kaikesta, mitä on saanut aikaan, niin itselleen kuin muillekin.