Mitä kaikkea välittäminen onkaan?
Voit käpertyä kullan kainaloon ja tietää että toinen välittää. Sen vain tuntee sisällään, tuntee kun alkaa hymyilyttää ja on turvallista olla. Kun maailma kohtelee epäreilusti ja voit juosta äidin luo ja halata lujaa, tiedät että äiti välittää. Äidithän pitävät huolta, tapahtui mitä tahansa. Jos olo on sellainen, että kaikki tuntuu kasaantuvan päälle ja voit juosta ystävän luo ja jutella, tiedät että hän välittää. Ystävien avulla pääsee asiasta kuin asiasta ja voi tehdä tyhmiä ja älyttömiäkin juttuja.
Sen, kuinka asioihin suhtaudut, päätät itse. Jäätkö maahan makaamaan ja toivot että joku nostaa ja pyyhkii liat pois kasvoiltasi? Yritätkö hiukan, kunnes huomaat, ettet pysty siihen ja luovutat? Vai jatkatko kaikesta huolimatta sillä voimalla, että tiedät jonkun välittävän ja tiedät, että olet tarpeeksi vahva nousemaan ylös omilla jaloillasi? Se on sitä optimismia, realistisuutta ja pessimismiä. Uskon vahvasti, ettei ole yhtä ainutta oikeaa tapaa selviytyä asioista. Mutta mikä on sinulle se kaikista varmin tapa? Minkä avulla sinä jaksat etiäppäin?
Välittäminen Lillille on sitä, että voi vain olla oma itsensä ja nauraa, olla huolehtimatta siitä, mitä toinen itsestä ajattelee. Voi sanoa toiselle ”mä välitän” ja uskoa, että toinen tuntee samoin. Välittäminen tarvitsee sitä rehellisyyttä ja luottamusta, jonka avulla pystyy puhumaan vaikeimmatkin asiat, selvittämään ne ja sitten unohtamaan. Se on siis sitä, että ymmärtää ottaa asiat joskus huumorilla, mutta myös puhua, jos on käsiteltävää. Ja tietysti haluaa tehdä toisen vuoksi mitä vain! Ja toivoa, että hän arvostaa sitä.
Olen huomannut, etteivät kaikki ole yhtä iloisia kuin muut, eivätkä kaikki ajattele asioista samalla tavalla kuin minä enkä toivoisikaan niin. Tässä vaiheessa esiin tulee ristiriidat. Toinen arvostaa toista asiaa enemmän kuin toista ja toisella asiat menee aivan päinvastoin. Siihen ei auta mikään muu kuin kompromissi ja siihen vaaditaan vain ymmärrystä. Minä yritän ymmärtää, että sinä teet asiat erilailla ja sinä yrität arvostaa minunkin näkemystäni. Sellaista se on, koska kukaan meistä ei ole samanlainen. Aina on jokin asia, mikä erottaa meidät jokaisen yksilönä. Erilaisena niin kuin jokainen valkoinen lumihiutale, joka tippuu maahan muiden hiutaleiden joukkoon.
Se, mitä kuulen nykyään liian harvoin ihmisten suusta, ovat juurikin ne kaksi sanaa, mitä käytin aiemmin; ”mä välitän”. Joskus sitä huomaa, että on liian myöhäistä ja toinen on poissa, syystä tai toisesta. Sitä yhtäkkiä luulee, että toinen tietäisi itsestäänkin, että välittää. Mutta et voi väittää ettei tunnu mukavalta, kun kuulee toisen kuiskaavan sen korvaasi? Sitä pitäisi kuulla useamminkin, kaikkien kuiskaamana toisilleen. Minun kuiskaamana sinulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti