maanantai 28. syyskuuta 2009

peilikuvana kaunis persoona

Kyselin ihmisiltä joku päivä sitten heidän hyvistä ja huonoista puolistaan. Melkein kaikkien oli hirveän vaikea sanoa itsestänsä jotakin hyvää. Joko vastaus oli että “en mää tiä” tai sitten “EHKÄ oon IHAN kiva”. Kaikkien pitäisi oppia tunnistamaan hyvät ja huonot puolet, kun peiliin katsoo. Ja osata tietysti katsoa sinne syvemmällekin peiliin, eikä vain riipaista pintaa.
Liian vähän kuulen ihmisten sanovan toisilleen että “enkö ole tänään kaunis?” tai “vitsi kun tein tämän asian niin hyvin kun osasin”. Kaikkien pitäisi ymmärtää tehdä parhaansa, ja kun onnistuu, iloita siitä niin paljon kun vaan itse haluaa.
Omiin hyviin puoliini kuuluu tietysti huumorintaju. Asioista ei tarvitse tehdä niin vakavia, jos ne eivät sitä oikeasti ole. Toinen piirre itsessäni on myös toisten kuunteleminen. Se on tärkeää ainakin minulle, ja on hienoa huomata itsessäni, että pystyn olemaan muille sellainen, luotettavuutta ja uskollisuutta tietysti unohtamatta. Sosiaalisuus kuuluu kyllä ehdottomasti myös näihin luonteenpiirteisiini ja sen olen perinyt täysin äidiltäni.
Huonotkin puolet ovat tiedossa. Joskus pidän asioita liiankin paljon sisällä, ja siitä ei seuraa mitään muuta kuin harmia. Jossain vaiheessa kaikki kasaantuvat yhdeksi möntiksi sisään ja Lilli on sen jälkeen aivan rikki eikä näe tiellään enää ollenkaan valoa. Vai olenko sittenkin vähän liian dramaattinen vain? Liiallinen tunteikkuus ei ole minulle niinkään hyväksi. Joskus saatan pillahtaa itkuun vuosia sitten tapahtuneesta asiasta tai muuten vain kun on paha olla, vaikkei ole edes erityisemmin syytä. Tottakai se on osittain hyvä, mutta minun kannalta ei. Mielummin olisin aina se “pirtsakka pimu”! mutta tunteilleen ei voi mitään.
Täydellinen ihminen on sellainen, joka ymmärtää ettei ole täydellinen. Itsevarma ihminen on sellainen, joka ymmärtää tekevänsä virheitä, on siis itsensä kanssa inhimillinen. Ja tietenkin ottaa oppia niistä. Sellaisia ihmisiä minä arvostan. Ja sitä, että jos ei ole mitään tekemistä, mielummin hymyilee ja on iloinen että omistaa niin kauniin hymyn! :)

Ei kommentteja: