maanantai 5. lokakuuta 2009

tähtiä taivas'alla

Jokaisella meistä on niitä asioita, mitä toivoa elämältään -nyt ja tulevaisuudessa-. Olen kuullut niistä puhuttavan käsitteellä unelma. Sana on mielestäni aika hauska siinä määrin, että olen ajatellut sen tulevan sanasta 'uni'. Sellainen sanonta kuvaa aika hyvin käsitystäni unelmista kuin "niin hyvää ollakseen totta, siis unta." On suurempia ja jokseenkin pienempiä unelmia, mutta jokainen on niistä erityisellä tavalla tärkeä. Unelmien avulla ihminen tulee onnelliseksi ja toteuttaa itseään. Ja turha varmaan edes mainita, millainen olo on, kun kauan toivottu unelma muuttuu todeksi tai hajoaa palasiksi.

Ne pienet unelmat, mitä minulla tällä hetkellä on, käsittää varmaan tiivistettynä jokapäiväisen hyvän olon. Varsinkin näinä kylminä iltoina on mukava käpertyä viltin alle yksin tai jonkun viereen, ja juoda kuumaa kaakaota. Jonkinlainen unelma on myös se, että haluan joskus matkalle Italiaan, Milanoon. Siitä olen haaveillut ja toivon sen toteutuvan joskus. Pienempänä unelmana on aina ollut semmoinen spontaanisuus. Asioiden yhtäkkinen päättäminen ja niiden toteuttaminen. Esimerkkinä voisin mainita vaikka kylpyläreissun ystävän kanssa tai sitten ihan vain tähtien katselun taivasalla. Miten pienet asiat saavatkin minut hyvälle tuulelle!

Suurempia unelmia minulla on tietysti musiikkiuran jatkuminen ja siitä nauttiminen. Mitään hienompaa en voisi kuvitella, kun esitys joillekin, jotka nauttivat siitä, minä tietysti eniten.
Perhe on tietysti sellainen "perus"unelma, minkä varmaan kaikki haluavat toteutuvan ja näin ollen myönnän myös itse kuuluvani heihin. Jonkinlainen asunto, jossa voi asua toisen kanssa ja olla onnellinen, se on myös unelmani. Ammatin suhteen ei ole niinkään minulle merkitystä; haluan vain työn, jossa voin viihtyä seuraavat parikymmentä vuotta ja ymmärtää, että merkitsen tässä työssä jotain ja olen hyvä siinä, mitä teen. Rahan suhteen olen jo mielipiteeni sanonutkin, ettei se ole tärkeintä. Mitä itseeni tulee, unelmani on tietysti kehittyä ihmisenä, arvostaa muita ja oppia ymmärtämään niitä erilaisuuksia, joita joudun väistämättä kohtaamaan jokainen päivä. Sen hienouden haluaisin vielä oppia ymmärtämään, miksi me olemme erilaisia ja toimimme eritavoin -niin hyvässä kuin pahassakin- mutta luulen sen jäävän vain toiveeksi.

Jos ihmisellä ei ole sellaisia asioita, mitä tavoitella tai päämääriä, elämä jää aika tyhjäksi tai merkityksettömäksi. Haaveet tekevät elämästä elämisen arvoisen ja niiden toteutumista voi kuvata siiviksi, joiden avulla noustaan lentämään, korkealle. Ja pysytään siellä, ylpeänä siitä kaikesta, mitä on saanut aikaan, niin itselleen kuin muillekin.

Ei kommentteja: