Hei sinä, joka olet ollut elämässäni siitä lähtien,
kun olin vielä käteni mittainen.
Olet samaa verta ja tuo veri on voimakasta ja vahvaa.
Se kulkee kehossamme, laittaa sydämen sykkimään, posket punoittamaan, tuntemaan, rakastamaan.
Sinä hoidit minua, pidit laivakoirana veneen keulassa, opetit kasvamaan, ajattelemaan, rakastamaan. Sinä olit puolellani, kun äitini komensi ja ymmärsit iän tuomat kriisit. Sinä hait minut kotiisi siskojeni luokse kampaamoon, vaatekauppaan, milloin mitäkin. Sinä lohdutit, kun en halunnut lähteä kotiin. Lupasit tulla hakemaan uudestaan. Ja lupauksesi piti.
Sinä hoidat kaikkia lapsia kuin ne olisivat omiasi. Peset, pyykkäät ja imuroit. Mutta ennen kaikkea rakennat majaa, heittelet holtittomasti tyynyjä, luet satuja jännittävällä äänellä, piirrät ja pelaat. Sinä muistat lasten ystävien syntymäpäivät ja lempivärin. Sinä todella välität.
Välittäminen tuo voimaa ja rohkeutta. Se, että ympärillä on paljon rakastavia ihmisiä, luo turvaa jokaiselle. Tuo turva luo ympärillemme suojakalvon, jonka kanssa voi mennä täysillä päin kiviä ja vuoria satuttamatta itseämme. Kalvoon tulee halkeamia matkan aikana, mutta se uusiutuu ihmisten ollessa lähellä. Sinun kalvoasi haluan nyt vahvistaa. En anna sen rikkoutua. Ja tiedän, että kanssani on suuri määrä ihmisiä. Samaa ja eri verta.
Toivo kolkuttaa ovella. Se astuu kanssani viereesi. Koska elämä on aivan liian lyhyt siihen, että heräisit aamulla huonolla tuulella. Joten
rakasta niitä, jotka tekevät sinut onnelliseksi ja kohtelevat sinua hyvin. Unohda ne, jotka kohtelevat huonosti.
Luota siihen, että kaikilla tapahtumilla on tarkoituksensa.
Jos saat mahdollisuuden - käytä se.
Jos se muuttaa elämäsi - anna sen tapahtua.
Kukaan ei luvannut, että elämä olisi helppoa.
Mutta se tulee vielä olemaan sen arvoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti