Hän vain unohti mainita kirjoituksessaan ne arvet, joita haavoista jää.
Tuskallisista tapahtumista jää pysyvät jäljet meihin. Niihin ei välttämättä satu enää,
mutta ne muistuttavat meitä. Ajan myötä muisto voi haalistua. Mutta arvet ovat aina muistona
siitä, mitä tapahtui. Ne kertovat siitä, että selvisimme hengissä.
Jokaisella meistä on arpia. Niiden uudelleen auki repiminen ei helpota oloa. Sitä luulee,
että kaikkien asioiden lopullinen käsittely ja iänkaikkinen miettiminen auttaisi oloon. Auttaisi
unohtamaan. Yrität kulkea seuraavina päivinä eri polkua, kun haluat olla kohtaamatta juuri niitä asioita tai ihmisiä,
joista viimeksi sait haavoja. Edes pienen paperiviillon. Et välttämättä kohtaa juuri niitä asioita, mutta nurkan takana on aina
uusia tuulia - niin hyviä kuin huonojakin.
Sitä tuntee voivansa vaikuttaa kaikkiin maailman asioihin. Joskus on vain istahdettava ja todettava itselleen
ettei asialle voi mitään.
Kuolema, rikos, petos, valehtelu, kiusaaminen, loukkaaminen, unohtaminen, ... Jäävuoren huippu siitä, josta tulemme
surulliseksi ja saamme haavoja. Lohduttominta on se, että niihin ei tehoa cortison -voide, eikä laastari niin kuin
tavallisiin arpiin.
Muistetaanhan puhua niistä. Yksin miettiminen isojen asioiden kanssa ei auta. Toki kukaan ystävä ei saa
haavaan ihmeainetta, joka poistaisi jäljelle jäävän arven. Hän saa sinut ehkä ajattelemaan asiaa
helpommin. Hän tekee kanssasi asioita, jonka vuoksi et mieti asiaa liikaa. Hän kertoo kuinka arvokas sinä olet.
Mitä sinä merkitset. Kaikkine' omine' arpinesi.
Ei meistä kukaan haluaisi elää täysin vaaleanpunaisessakaan kuplassa, joka ei menisi koskaan rikki.
Ne arvet, jotka eivät riko sinua kokonaan, vahvistavat sinua. Ne kertovat, kuka sinä olet.
Millainen sinä olet.
Tämä maailma on sellainen.
Ole sinä vahva.
Minullakin on arpia. Tunnen silti olevani valmis jättämään jälkeni -- maailmaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti