teidän lapsenne ovat teidän lapsianne

Raamatun ilmestyessä sen kymmenn käskyä antoivat krstityille toiminnan suunnan. Niitä noudatettiin muun muassa hartaan uskovaisuuden vuoksi, mutta myös siksi, että haluttiin olla hyviä ihmisiä. Maailma muuttui ja ihmiset alkoivat toteuttaa itseään oman itsensä kautta, ei Jumalan. Uudet tavat syrjäyttivät konservatiiviset, ja samalla kymmenen käskyn voima alkoi hiipua. Onko esimerkiksi Raamatun neljäs käsky: "kunnioita isääsi ja äitiäsi" kokonaan kadonnut ympäriltämme? Ovi ei enää aukenekaan vanhemmalle, puhutellaan epäsovinnaisesti ja väitllään vastaan, minkä ehtii.
Lapsen syntyessä vanhemmista tulee maailman onnellisimpia ihmisiä, niin kuin tavataan sanoa. Lapsi on lahja (äiti aina sanoo näin) mutta siitä kantautuu myös suuri vastuu. Yön tunnit ovat pelkkää hyssyttelyä ja imettämistä. Hetki sitten lukemani kolumni (jonka oli kirjoittanut Jyrki Kiiskinen) kuvasi hyvin entisajan, noin 60-luvun perhe-elämää. Vanhempia tuli pelätä ja rakastaa, ruokaa ei koskaan saanut ottaa ensimmäisenä eivätkä lapset saaneet osallistua aikuisten keskusteluun. Entisajan yhteisöllisyys on muuttunut yksilöä enemmän korostavaksi ja omat tarpeet ovat kaiken perusta.
Vanhempia tulisi kunnioittaa jo senkin takia, että lapsen ollessa pieni he kantavat kaiken vastuun hänen päivittäisestä hyvinvoinnistaan. He kasvattavat hänet kulkemaan monihaaraisia polkuja ja ohjeistavat häntä valitsemaan niistä sen oikean. Tietynlainen riippuvuus vanhemmista säilyy aina, jotenn kunnioitustakin tulisi näkyä jokaiselle vanhemmalle, joka arvostaa itsekin muita lapsia tai nuoria. Kunnioitus sinällään tulisi kohdistaa muihinkin kuin omiin vanhempiin, mutta jostainhan se on aloitettava. Lukemassani kolumnissa tuotiin esille loistava ajatus tähän liittyen: "Me vanhemmat emme edusta esivaltaa vaan elämän jatkuvuutta. Ei meidän ajatuksiamme tarvitse hyväksyä." Jo pienikin hymy riittäisi.
Meidän kaikkien tulisi ajatella asiaa uudestaa ja punnita kunnioituksen tärkeys. Se on jotain paljon muutakin kuin hipullinen hienoutta arkipäivässä, pelkkä suusta pulpahtava lause. Se on yhtä lailla suojelemista ja vastuunkantamista kuin vauvan imettäminen. Vanhaa näkemystä tulisi hieman nykyaikaistaa ja uutta näkemystä jarruttaa. Jokaisen tulisi rakastaa lähimmäistä, ottaa teot omiin käsiin ja jakaa se muille, minä on saanut. Selvät rajat lapsilla tuottavat yllättävän paljon kunnioitusta. Aina ei voi saada kaikkea mitä haluaa. Kaikkea ei voi siis laittaa nuorien ja lapsien syyksi; myös vanhemmilla itsellään ovat tikkunsa pelissä. Kaikessa on kyse vain pienistä uudistuksista päivä kerrallaan. Ensimmäinen uudistus voisi kohdistua Kahil Gibranin tutuksi tulleeseen iskulauseeseen (Teidän lapsenne eivät ole teidän lapsianne) kuulostaisi paljon paremmalta näin: Teidän lapsenne ovat teidän lapsianne - ja näin voisimme tuoda hipullisen enemmän kunnioitusta.
Kunnioitus itseään ja vanhempiaan kohtaan tekee ihmisen eheäksi, sillä silloin, kun kunnioittaa vanhempiaan, ei ajattele heidän olevan liian suuria tai liian pieniä. Jokaisen äidille ja isälle kuuluu kunnioitus ja arvokkuus. Ensin vain täytyy ymmärtää, mitä kunnioitus merkitsee. Haluaisinkin siis kehottaa nykyajan vanhempia opettamaan lapsilleen enemmän kuuliaisuutta. Silloin sen tärkeys nousisi ikään kuin itsestään esille ja lapsilla olisi tietynlainen malli siitä, mihin toimintaan tulisi pyrkiä.
Raamatun neljäs käsky ei saisi menettää arvokkuuttansa, vaikka se onkin alkujen alussa luotu. Sen pitämisen mielessä merkitsee parempaa elämää niin tämän päivän kuin tulevallekin sukupolvelle. Vuoden 1992 käännös Raamatussa olevasta neljännestä käskystä kertoo sangen hyvän syyn kunnioittamiseen: "Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että saisit elää kauan siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa". Ehkä hieman kärjistetty, mutta käytännöllinen, eikö ?